Maratonjuoksija!

Tänään aamulla rahtauduimme koko perhe tuonne joenvarteen kannustamaan esikoistamme. Koko Viljamin koulu osallistui Unicefin tempaukseen, jossa sponsorit (vanhemmat, isovanhemmat ym.) lupautuivat maksamaan Unicefin keräykseen tietyn summan per kilometri, minkä lapsi ehtii tunnissa taivaltaa. Meidän sitkeä sissi juoksi tunnissa 9 kilometriä!!! Eniten ilahdutti pojan asenne, vaikka täytyy myöntää, että vähän myös ylpeilytti itse suorituskin; seuraavaksi paras tokaluokkalainen juoksi kilometrin vähemmän ja suurin osa 4-6km. Viljami taitaakin tulla paappaansa, maratonikonkariin!

Muutoin päivä sujui leppoisasti. Ruuaksi kanafileitä ja riisiä. Viljami oli iltapäivälllä Aukustin synttäreillä, minä koisasin päiväunet pienten kanssa. Iltapäivällä käytiin ostamassa Venlalle luistimet, kokoa 34. Venla meni Milkalle yökylään. Jaska vei vielä illalla muun poppoon ulos, jotta sain laiteltua pyykkejä ja leivottua sämpylöitä (nam, hyviä tuli viimeinkin!) Ilta vähän hankalampi Matteuksella, olisikohan saanut masunsa kipeäksi banaanista, jota viimein tänään nieli. Noin kuukauden ajan on koitettu päivittäin tarjota jotain kiinteää ruokaa, mutta pikkumies on tähän asti sylkenyt kaiken järjestäen ulos. Jospa se tästä... mutta huoh, olen rauhoitellut ja imetellyt pikkuisen nyt varmaan viisi kertaa uudestaan ja uudestaan unille. Alkaa ottaa aivoon, olisi kiva saada jotain välillä tehtyäkin! Silti huomaan, että pinna on paljon pitempi kuin vaikkapa Viljamin ollessa vauva. Samanlaista se oli silloinkin ja nyt tuo kitisijä juoksee tunnissa yhdeksän kilometriä :)

Päivän kuvassa isosiskot hömpsöttävät omissa leikeissään. Ai niin ja päivän ilouutinen oli se, että Viivi on saanut pikkusiskon viime yönä :)

Kuvatesti

Ok, en mennytkään vielä nukkumaan. Pitihän sentään vielä kokeilla, miten tänne saa kuvia. Oheessa meidän kuopus, ihanan pehmoinen mussukka, jässikkä ja jötkäle Matteus 6kk ja vähän päälle. Aika tuorekin tuo kuva on, korkeintaan viikon tai pari vanha. Mutta nyt Matteuksen viereen nukkumaan, Viljamilla on huomenna koulupäivä ja Unicef-kävely. On luvattu mennä kannustamaan, saapa nähdä miteen saadaa poppoo ajoissa liikenteeseen!

Hahaa

Olen monet vuodet salaa nauranut bloggaajille ja tässä sitä nyt ollaan. Oman elämänsä sankarina, omaa blogia aloittamassa. Tavoitteena jättää edes joku jälki näistä villinä juoksevista päivistä, kamalaa vauhtia kasvavista kakaroista, omista hajoavista ajatusten rippeistä...

Perjantai, se päivistä lupaavin, jo yöhön kääntymässä. Television ääressä vietetty liikaa aikaa, syöty liikaa jäätelöä. Liian myöhä tehdä mitään muuta kuin kokeilla, miten tämä toimii. Sitten kömmin tuonne tuhinaan ja pimeään. Viime yönä tuli muuten sähkökatkos. Jaska oli tulossa juuri nukkumaan, minä olin jo hetkisen nukkunut, mutta havahduin säkkipimeään. Jotenkin tosi kammottava tunne, kun en nähnyt mitään. Hetken jo pelkäsin oikeasti sokeutuneeni! Kaupungissa on harvinaista tuollainen totaalinen pimeys, kun katulamput ja kaikki olivat sammuksissa.