Nyt kun sanaisen arkkuni avasin...
... niin koitanpa pitääkin sen auki ja vähän aktivoitua tässä kirjoittamisessa. Jotenkin huolettaa, että nämä kotiäitivuodet vaan vilahtavat ohitse ennen kuin huomaankaan. Olisi mukavaa, jos jotain muistoja ja ajatuksia jäisi talteen kirjallisessakin muodossa!
Tänään on ollut uusi helteinen päivä. Aika hyvin sain katraani liikenteeseen ja mentiin seurakunnan perhekerhoon, jota pidetään juhannukseen asti, kivaa. Vähänhän siellä oli väkeä, mutta sitäkin leppoisampaa jutustelua. Puhuttiin tällä kertaa nimistä ja kaikeasta niihin liittyvästä. Aihe kuulostaa ehkä tylsältä, mutta minusta oli mielenkiintoista kuulla erilaisia nimitarinoita, ja kertoa omiakin. Mm. isoäitini isoäiti näki aikanaan unta, että hän saa tytön ja tälle pitää antaa nimeksi Anna Aina Rauha Laina. Näin sitten tapahtui! Muita perheeseeni liittyviä nimitarinoita, jotka välillä hymyilyttävät, on Hanne-niminen vaarini (sekaannusta sukupuolen suhteen on sattunut moneen kertaan) ja äitini, joka päätti vaihtaa 56-vuotiaana etunimensä. Eikä siis mihinkään lempinimeen tai vastaavaan, vaan äiti valitsi mielestänsä kauneimman tietämänsä nimen ja vaihtoi sitten sen itselleen! Rohkeaa. Ja vaikeaa meille sukulaisille. Mummo etenkin oli vähän pahoittanut mielensä. Mietinkin, miltä tuntuisi, jos omat lapset haluaisivat vaihtaa meidän heille rakkaudella valitsemansa nimet ihan toisiin? Ei kai sitä saisi ottaa henkilökohtaisesti, mutta ehkä se vähän kirpaisisi.
Pikkumuksut nukkua tuhisevat tuolla sängyllämme. Päiväuniin tuli heti selkeämpi rytmi, kun ei tarvitse miettiä Venlan eskarista hakureissuja. Matteuskin on nukkunut parin tunnin päikkäreitä, tosin välillä pitää käydä häntä vähän imettelemässä... tai nukkua päiväunet siinä hänen vieressään. Tänään ei jostain syystä nukuttanut.
Venla ja naapurin tytöt pyytävät lisää vettä uima-altaaseen. En taida mennä laittamaan, ei joka päivä voi valuttaa litroittain vettä vain huvin vuoksi. Altaassa siis eiliset, jo viilenneet vedet.
Illalla olisi tarkoitus mennä katsomaan kummitytön ratsastustuntia. Itsekin olen aikoinani monta vuotta harrastanut ratsastusta, eikä se hevoshulluus ole oikein mihinkään hävinnyt. Olen lueskellut paria hevosaiheista blogia, molempia pitää perheenäiti, jolla on kotona maalla hevosia. Miksi minä en ole pyrkinyt totuttamaan unelmiani?
Tänään on ollut uusi helteinen päivä. Aika hyvin sain katraani liikenteeseen ja mentiin seurakunnan perhekerhoon, jota pidetään juhannukseen asti, kivaa. Vähänhän siellä oli väkeä, mutta sitäkin leppoisampaa jutustelua. Puhuttiin tällä kertaa nimistä ja kaikeasta niihin liittyvästä. Aihe kuulostaa ehkä tylsältä, mutta minusta oli mielenkiintoista kuulla erilaisia nimitarinoita, ja kertoa omiakin. Mm. isoäitini isoäiti näki aikanaan unta, että hän saa tytön ja tälle pitää antaa nimeksi Anna Aina Rauha Laina. Näin sitten tapahtui! Muita perheeseeni liittyviä nimitarinoita, jotka välillä hymyilyttävät, on Hanne-niminen vaarini (sekaannusta sukupuolen suhteen on sattunut moneen kertaan) ja äitini, joka päätti vaihtaa 56-vuotiaana etunimensä. Eikä siis mihinkään lempinimeen tai vastaavaan, vaan äiti valitsi mielestänsä kauneimman tietämänsä nimen ja vaihtoi sitten sen itselleen! Rohkeaa. Ja vaikeaa meille sukulaisille. Mummo etenkin oli vähän pahoittanut mielensä. Mietinkin, miltä tuntuisi, jos omat lapset haluaisivat vaihtaa meidän heille rakkaudella valitsemansa nimet ihan toisiin? Ei kai sitä saisi ottaa henkilökohtaisesti, mutta ehkä se vähän kirpaisisi.
Pikkumuksut nukkua tuhisevat tuolla sängyllämme. Päiväuniin tuli heti selkeämpi rytmi, kun ei tarvitse miettiä Venlan eskarista hakureissuja. Matteuskin on nukkunut parin tunnin päikkäreitä, tosin välillä pitää käydä häntä vähän imettelemässä... tai nukkua päiväunet siinä hänen vieressään. Tänään ei jostain syystä nukuttanut.
Venla ja naapurin tytöt pyytävät lisää vettä uima-altaaseen. En taida mennä laittamaan, ei joka päivä voi valuttaa litroittain vettä vain huvin vuoksi. Altaassa siis eiliset, jo viilenneet vedet.
Illalla olisi tarkoitus mennä katsomaan kummitytön ratsastustuntia. Itsekin olen aikoinani monta vuotta harrastanut ratsastusta, eikä se hevoshulluus ole oikein mihinkään hävinnyt. Olen lueskellut paria hevosaiheista blogia, molempia pitää perheenäiti, jolla on kotona maalla hevosia. Miksi minä en ole pyrkinyt totuttamaan unelmiani?
posted by Sirpa | 2:46:00 ip.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home