Tyypillinen päivämme

Puhelimeni on rikki, siitä täytyy pitää kiinni samalla kuin lataa, muuten akku ei lataudu. Siksi joudun tässä hetken vielä istumaan, vaikka nukkumaan tekisi mieli.

Tänään normaali, touhukas päivä. Inhoan aamuja; tuntuu lähes ylivoimaiselta saada neljä lasta ja itsensä ajoissa talvitamineisiin. Talvi tuli tänä vuonna aikaisin lämpimän syksyn jälkeen. Lunta ja pakkastakin on riittänyt jopa täällä Etelä-Suomessa. Mutta siis aamut ovat tahmeita. Pihla höpsöttäisi omiaan, mutta koska siskon pitää päästä ajoissa eskariin, joudun sitten lopulta väkisin pukemaan velton makaronin... Aina on jonkun hanska tai sukka tai hiuspompula kadoksissa. Huh!

Aamulla oltiin kirkon perhekerhossa. Ihanaa, Pihla jää jo hoitoon ihan iloisesti. Reipas, iso tyttö! Itsekin tykkään tuosta kerhosta kovasti. Vetäjä, Ulla-Maija, ansaitsee paljon kiitosta lämpimästä olemisestaan. Lisäksi hän tekee pyörätuolin tutuksi lapsillekin. Itsekin huomaan unohtavani, että hän olisi jotenkin vammainen tai vajavainen. Eli kävelykyky on loppujenlopuksi aika toisarvoinen asia! Muut äidit ovat myös suurimmaksi osaksi mukavia. Etenkin on mukavaa, että Matteuksen kummitäti Anna on alkanut käydä myös tuolla. Onpahan minullakin sitten yksi läheisempi ihminen siellä.

Kerhosta kotiin, aurinko paistoi. Pihlalle ruokaa ja muumitarina videolta. Sitten lapsukaiset nukkumaan. Pihla halusi nukkua yksin, joten Matteus nukahti tisulle tietokoneen ääressä. Jossain vaiheessa siirryimme sänkyyn, mutta juuri kun olin saamassa unenpäästä kiinni, tuli Viljami koulusta ja alkoi huudella äitiä. Pienihän hän on vielä myös, se pitäisi koittaa muistaa.

Venla haettiin eskarista koko porukalla, kun taas olin saanut ensin unisen tahmeasti käynnistyvän Pihlan hereille ja puettua. Matteus on onneksi paljon helpompi tapaus. Kotona tehtiin pizzaa, Viljami auttoi. Venla oli suurimman osan iltaa ulkona, Viljami lähti myös lastareiden jälkeen. Piiperokin olisi halunnut, mutta kukaan ei jaksanut häntä viedä. Jaska kotiutui kuuden jälkeen ja minä pakenin Ronjan kassa kävelylle. Koiralta menee taas tasapaino, onkohan uusi korvatulehdus? Kamalaa, mutta alan vähitellen toivoa, että sen aika koittaisi... tuntuu, että Ronjan elämä on niin hankalaa nykyään. Enkä itsekään jaksaisi ylimääräistä vaivaa ja huolta.

Sitten olikin jo muksujen iltatoimien aika, siihen touhuun menee aina n. puolitoista tuntia. Puoli yhdeksältä olivat jokainen hiljaa pedissä. Tunti telkkarin ääressä ja nyt hetki tässä - näin ne päivät viuhahtavat, tämä oli aika hyvä esimerkkipäivä normaalista elostamme.

Tämän syvällisempää ei tänään. Koitan vielä lukea hetken Torey Haydenin Toisten lapset -kirjaa.