Uusi vuosi, sama uupumus

Joulu oli ja meni, tässä meidän tonttujoukko.

Mikä ihme siinä on, että ei ehdi edes pieniä ajatuksen poikasia kirjoitella silloin tällöin. Oikeasti harmittaa. Vaikka en luvannutkaan päivittää blogia mitenkään orjallisesti, mielessäni kuitenkin ajattelin, että jos edes kerran viikossa saisin jotain rutistua. No en ole saanut. Uusi vuosi juoksee jo pitkällä, Pihla on 3-vuotias prinsessa, Matteus työntelee taaperokärryjä, pelikärpänen on puraissut koko perhettä joulupukin tuotua pleikkarin, mies tekee yhtä innoissaan töitään kuin viimekin vuonna, Venla on ison osan aikaa vihainen (liian vähälle huomiolle jäänyt 6-vuotias?), Viljamilla on kaverinsa kanssa salakerho ja minä... niin, mitä minusta? Pesen pyykkiä, laitan ruokaa, kuskaan lapsia, vaihdan vaippoja, kuulustelen läksyjä, pelaan muistipeliä, imetän, imetän ja imetän (Matteus syö vieläkin tosi huonosti muuta kuin maitoa), käyn kaupassa, puen uhmakkaana rimpuilevat ipanat talvitamineisiin, tyhjään tiskikoneen, herään yöllä tunnin välein taas imettämään... välillä luen toisten blogeja, toljotan telkkaria, teen silhuettiristikkoja ja olenpa pitkästä aikaa vähän kirjojakin lukenut. Mutta silti tuntuu, että mitään en ehdi, mihinkään ei ole aikaa. Olen niin mukavuudenhaluinen ja laiska ihminen, ettei tämä ole ihan sellaista elämää josta haaveilen. Totta kai ja tuhannesti olen kiitollinen jokaisesta päivästä tämän perheen äitinä, tässä elämässä elämisestä, mutta kyllä odotan sitä aikaa, kun saan edes jonkun verran tehdä sellaisia asioita, joita itse tahdon, silloin kun tahdon.

Äh, Matteus tuli tissille. Mies on saunaillassa, minä vaan odotan, että saan lapset nukkumaan. Harmittaa, että viikonloputkin ovat nykyään yhtä ramppaamista ja touhotusta. Venlaa odotellaan kotiin jo päivän toisilta synttäreiltä. Sitten päästään pikkuruiseen saunaamme, sen jälkeen syömään iltapalaksi tuoretta juustopatonkia ja karjalanpiirakoita, joku iltasatu (kesken on ainakin yksi Heinähattu ja Vilttitossu, mutta jos äitin voimat ovat vähissä, kelpaa lapsille esim. Allakka Pullakka -kirjan runot, aivan loistavia!) ja aah, kullannuput on nukutettu. Matteus tosin sitten alkaa karjua noin puolen tunnin välein koko illan, kunnes saa viimein minut viereensä. Mikään muu ei karjukaulaa hiljennä kuin se maaginen tissi. Huokaus. Joululomalla yritettiin, että Jaska rauhoittelisi pienen huutajan. Tunti jaksettiin sitä konserttia kuunnella, sitten kaivoin kiltisti tissin esille ja pikkumies nukahti minuutissa. Ehkä kuitenkin helpompi näin ja aika aikansa kutakin. Ehkä joskus vielä ikävöin pehmoista palleroa lähelleni.

Nyt on kyllä jotenkin tahmean ärsyyntynyt olo. Lapsillekin tiuskin turhaan. Päivällä oli vielä ihan ok, mutta olen niin tympääntynyt olemaan yksin lasten kanssa. Niin harvoin osaavat viihdyttää itse itseään, koko ajan pitäisi olla äidin ideoimassa ja osallistumassa ja aktiivisena. Jotenkin olen ihan tyhjiin ammennettu. Haluan olla vain hiljaa, itseäni varten, jossain piilossa.