Harmaa lauantai

Ehkäpä pahin alkaa vähän helpottaa. Mutta sitten tulee jokin pieni asia ja suru ja ikävä iskevät taas ja lujaa. Sellainen pieni asia voi olla vaikkapa se, että roskikset vietyäni käännynkin takaisin kotiin enkä jatka totuttua iltalenkkiä. Tai että huomaan voivani laskea Matteuksen eteisessä lattialle ilman, että tarvitsee pelätä hänen jäävän Ronjan jalkoihin, jos joku koputtelee ulko-ovella. Ja niin edelleen. Eilen illalla juuri roskikset vietyäni menin rapsuttelemaan iltakävelyllä olevaa naapurin koiraa, jonka tapasimme myös viimeisenä iltana Ronjan kanssa. Tuntui hyvältä kertoa tästä surusta jollekin, joka todella ymmärtää. Koiran omistaja, arviolta 60v. mukava täti, on haudannut jo useamman koiran ja miehensäkin, mikä tuli eilen ilmi. Hetki oli jotenkin kaunis; siinä minä itkin tihkusateessa melkein ventovieraalle ja puhuimme kuolemasta, niin eläinten kuin ihmistenkin.

Tämä on ollut kaiketi ihan hyvä päivä. Aamulla oli minun vuoroni nukkua. Unta saan aivan liian vähän nykyään ja nämä viikonlopun nukkumiset ovat elintärkeitä. Jaska lähti kolmen isomman lapsukaisen kanssa uimahalliin ja minä jäin Matteuksen kanssa tänne kotiaamupäivää viettämään. Puolilta päivin tulivat takaisin ja jo aika hyvällä rutiinilla saatiin välipalaa lapsille ja harrastuskamat pakattua viidessätoista minuutissa. Iltapäivä oli rauhallinen isompien ollessa harrastamassa, pienet nukkuivat jopa jonkin aikaa samaan aikaan. Mitähän minä tein? Ei ole oikein mielikuvaa... Kolmen aikoihin tulivat kaikki kotiin ja Viivi tuli Venlalle kylään. Ilta on mennyt sitten lasten leikkiessä, minä kävin Pihlan kanssa kaupassa herkkuostoksilla ja leivoin n. 60 toffeepullaa huomista Viljamin luokan syysretkeä varten. Matteus tosin oli vähän itkuinen. Hyvä että maanantaina on hänellä korvien jälkitarkastus, ties vaikka olisi uusi tulehdus... Itsellänikin on kurkku melkoisen kipeä. Terveenä olen nyt pitkään kyllä ollutkin, katsotaan mitä tästä kehkeytyy.

Ilma on ollut juuri niin harmaa kuin marraskuussa voi olla. Lumet ovat sulaneet ja on pimeää ja märkää. Ei haittaa yhtään, mielenikin on aika synkkä ja toisaalta kynttilöitä on ihana poltella, etenkin Ronjan valokuvan edessä.